Paljonko printteri maksaa ja paljonko sinulla kuluu rahaa musteiden hankkimiseen vuodessa? Todennäköisesti tulostinmusteisiin kuluu rahaa enemmän (jo vuodessa) kuin kuluu rahaa printterin hankintaan.
Vaikka tulostimenkin hankinnassa kannattaa tehdä hintavertailua ja ostaa printteri sopivasta tarjouksesta, niin suuremmat säästöt on löydettävissä musteiden hankinnasta.
Tulostimet myydään joskus jopa tappiolla tarkoituksena sitten kerätä voitot tulostinmusteiden myynnillä.
Edullisimmin ja myös helpoimmin mustetta tulostimeen saa netistä. Kauppojen luotettavuutta ja nettioston turvallisuutta on turha jännittää liikaa. Usein terveen järjen käytöllä nettihankinnasta saa turvallisen ja miellyttävän tapahtuman. EU:n alueella toimivat tunnetut nettikaupat ovat hyviä valintoja.
tiistaina, syyskuuta 21, 2010
perjantaina, toukokuuta 28, 2010
Mustepatruunoiden valinta tulostimeen
Miksi tarvikemusteet voivat olla huonompia vaihtoehtoja hankittaessa mustetta tulostimeen?
Tulostusjälki yleensä tarvikemusteilla on hieman huonompi kuin alkuperäisillä musteilla, mutta käytännössä tavallisessa koti- tai pientoimisto käytössä tulostusjäljen ero ei ole merkittävä.
Kaksi merkittävintä tekijää tulostinmusteen valinnassa mielestäni ovat hinta ja musteen riittävän luotettava toiminta tulostimen kanssa.
Hinta on yleensä selvästi halvempi tarvikemusteissa kuin alkuperäsissä musteissa. Jos tulostaa paljon niin säästöt vuodessa voivat olla hyvin merkittäviä ja valinta kallistuu tarvikemusteiden suuntaan.
Jos tulostat vain silloin tällöin muutaman sivun, säästöstä ei tule kovin iso edes vuositasolla vaikka käyttäisit edullisempia musteita. Vaakakupin toisessa päässä on tulostimen toiminta ja ongelmat siinä voivat kuluttaa koko säästön tai enemmänkin.
Musteiden yksi tärkeä ominaisuus, monen muun tärkeän ominaisuuden joukossa, on sen korroosion esto ominaisuudet. Jos ne ovat huonot, printterin tulostinpää saattaa tukkeutua ja sen joutuu kokonaan vaihtamaan uuteen.Tämä on erityisesti riski jos käytät tulostinta vain harvakseltaan.
Näitä kahta ominaisuutta vertaamalla olen itse päätynyt siihen tulokseen että jos tulostan harvakseltaan (= en joka päivä) hankin alkuperäiset musteet tulostimeen ja nautin siitä että tulostin toimii moitteettomasti ( ja toki tuskailen hieman hintaa joka kerta kun ostan uudet mustepatruunat).
Jos tulostan paljon ostan tarvikemusteita ja säästän siinä jo vuodessa niin paljon että vaikka printterin tulostinpää menisi tukkoon saan säästyneillä rahoilla joko korjattua sen tai ostettua uuden tulostimen - ja silti kokonaisuus jää vielä plussalle.

keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010
Miten säästät tulostuskustannuksissa?
1. Tilaa musteet edullisesti
Kun mustepatruunat tyhjenevät kannattaa tietenkin tilata tulostimeen musteet halvalla.
2. Säästä musteiden kulutuksessa
Se kuinka usein joudut tulostinmusteita tilaamaan vaikuttaa paljon tulostuksen kokonaiskustannuksiin. Mustetta voit säästää varsin yksinkertaisesti: säädä tulostuslaatu heikommaksi kun et tarvitse parasta tulostuslaatua. Esimerkiksi kun tulostat dokumentista väliversion tarkistettavaksi, kannattaa valita tulostusasetuksista heikompi tulostuslaatu. Tulostus on nopeampaa, mutta toki hieman heikompi laatuista - mutta ennenkaikkea mustetta säästyy runsaasti.
Jos tarvitset tarkemmat ohjeet kuinka heikompi tulostuslaatu valitaan, selkeät ohjeet kuvineen löydät mustekasetit säästövinkit sivulta.
3. Säästä paperin kulutuksessa
Tulosta useampia sivuja yhdelle paperille. Esimerkiksi A4:lle voi varsin hyvin tulostaa kaksi sivua ja luettavuus säilyy silti hyvänä. Paperin kulutus tippuu puoleen! Tämän asetuksen voit valita tulostuksen asetusvalikosta.
Joissakin tulostimissa voi lisäksi valita kaksipuoleisen tulostuksen, jolloin paperinkulutus jälleen puolittuu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)